Linda Melin on kappalaisen tytär ja vierailemassa Kajaanissa tohtorin perheen luona. Perhe odottaa häneltä hyvää avioliittoa, että Lindan veli voisi jatkaa opintojaan, mutta Kajaanissa ei rikkaita suhlasia ole joka oksalla. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun ensin Kajaaniin saapuu tukkukauppias Claes Carleson ja tämän jälkeen seurapiirien huoliteltu tähtönen Victor Waldau. Ylä-Savon korpi vaihtuu pian Helsingin "maalliksiksi ylellisyyksi", jossa Lindan pää on aivan pyörällä.
Miespuoleinen ihminen selasi tätä Utrion kirjaa ja meni viimeiselle sivulle. Kysyin, mitä hän tekee ja vastaus oli, että katsoo, miten kirja loppuu. Minä vastasin, että onnellisesti. Hän sanoi, että en voi olla varma. Mihin jouduin toteamaan, että Utrion kohdalla tietää aina.
Tämä keskustelun pätkä oikeastaan kiteyttää hyvin tämänkin Utrion kirjan. Tänä syksynä julkaistu Seuraneiti oli juuri sitä, mitä kirjalta ja kirjailijalta odotin. Mielenkiintoista historian kuvausta, kauniita pukuja, ihmissuhdedraamaa, vääriä valintoja, kriisejä ja happy ending. Mitä muuta nainen voi viihdyttävältä lukuromaanilta kaivata?
Tosin tämä mies, joka jo tutki kirjan loppua, tutki kirjan lopusta myös Utrion kommentteja faktoista, joita hän oli tarkoituksellisesti, että lukija pysyi helpommin juonessa kiinni tai että tarina etenisi paremmin. Mies, joka sattumoisin on lukenut yliopistossa historiaa, alkoi heti terävästi huomautella, että eihän näin saa tehdä, faktoja ei saa käyttää väärin. Kun huomautin, että kyseessä on romaani, niin hän vastasi, että jonkin tittelin korjaamisen toisella olisi voinut selittää vaikka alaviitteessä. Mihin totesin taas, että tämä on romaani, ei historiantutkimus! Ja se tekeekin kirjasta hyvän. Siinä on historiaa ja faktoja, mutta ei liikaa ja mukavasti tarinaan sijoitettuna. Välillä kuvauksen määrä ehkä meinaa uuvuttaa. Varsinkin vanhan Helsingin kuvaus, jossa mennään kadulta toiselle. En tiedä niitä katuja nykyäänkään, niin on vielä vaikeampi kuvitella millaista on ollut ennen.
Kirjan hahmot olivat Utriomaisen kärjistettyjä. Ehkä eniten henkistä kasvua kirjassa koki tukkukauppias Claes Carlson. Muut melkolailla jämähtivät paikoilleen, eikä heissä tapahtunut ihmeitä kirjan aikana. Lindan hahmo jäi jotenkin vähän ristiriitaisen tuntuiseksi. Toisaalta hänet kuvattiin äärimmäisen vaatimattomana ja kuitenkin hän oli naiseksi etevä ja älykäs. En osaa selittää tarkemmin, mutta jotenkin en saanut hahmosta kokonaiskuvaa. Tavallaan välillä hän oli lempeä ja säyseä (kamala sana) ja välillä hyvinkin teräväsainen, tosin enimmäkseen vain tukkukauppiaalle. Eli ehkä se selittää jotain.
Victor Waldau oli juuri sen tapainen hahmo, mitä Utrio paljon käyttää. Ehkä oikeastaan muutenkin kirjassa oli paljon samaa, mitä muissakin Utrion kirjoissa, mutta se tarkoittaa, että lukija saa juuri sitä, mitä odottaa. Vain hieman erilaisessa paketissa kuin aiemmin. Eikä se ole huono asia. Toisaalta mitään uutta ja innovatiivistakaan ei tässä kirjassa ollut, mutta pidin kirjasta joka tapauksessa. Parasta luettavaa syksyn sateisiin. Aivot mukavasti narikkaan ja keskelle 1800-luvun sääty-yhteiskuntaa.
Kiteytettynä sanoisin siis, että kirja ei tuonut mitään uutta, mutta oli mukavaa ja viihdyttävää luettavaa. Sain mitä halusin ja olin tyytyväinen. Ei ehkä jää pidemmäksi aikaa erityisemmin mieleen, eikä noussut mihinkään lempi kirjat-listalle, mutta viihdytti ja jätti hyvän mielen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti