Haahuilin kirjaston hyllyjen välissä ja päädyin dekkariosastolle, jossa poikaystäväni juuri nappaili kirjoja mukaansa. Poikaystäväni on kova lukemaan dekkareita, kun taas itse olen lähinnä lukenut Agatha Christietä aiemmin, niinpä hän suositteli minulle Donna Leonia (kun olin sanonut, etten halua liian jännää, enkä liian veristä luettavaa).
Joten lukulistalle päätyi Donna Leonin Kuolema Oopperassa, joka avaa sarjan, jossa päähahmona toimii komisario Guido Brunetti. Kirjan miljöö sijoittuu Venetsiaan, jossa kuuluisa maestro löydetään kesken oopperan kuolleena ja komisario Brunetti alkaa selvittää syytä murhaan.
Kamalaa, miten töks töks tekstini nyt on, mutta yritän päästä näiden kankeiden alkulauseiden jälkeen edes jonkinlaiseen vauhtiin! Eli, kirja oli alkuun mukaansa tempaava, koska mitään pohjustavia tapahtumia ei ollut, vaan tarina lähti liikkeelle kuolemasta. Pidin tästä tyylistä, sillä en innostu dekkareissa, joissa ensin puolet kirjasta pohjustetaan murhaa ja sen jälkeen vasta lähdetään ratkomaan sitä.
Toisekseen kirjan sijoittuminen Venetsiaan kiehtoi todella paljon. Oli hyvin erilaista lukea venetsialaisesta kulttuurista ja mukaan sekoitettuja italiankielisiä sanoja. Oikeastaan tämä kirja olisi pitänyt lukea viinilasillisen kera, sillä kirjassa tuli paljon mainiota punaviinimerkkejä esiin! Luin kuitenkin kirjan kuumehoureissani, joten viini ei tullut kysymykseen. Kirja olisi myös ehdottomasti vaatinut hyvää kahvia seurakseen, koska kirjassa juodaan italialaiseen tyyliin huomattavasti espressoa ja muita erikoiskahveja - ei sitä tavallista Juhla Mokkaa.
Kirjassa oli paljon Venetsian kuvausta ja vaikka se oli myös todella viehättävää ja kiehtovaa, niin paikoitellen se oli yksityiskohtien runsauden meressä lähes puuduttavaa. Se toi hyvin esiin tilanteen luonnetta ja päästi paremmin siihen sisälle, mutta ehkä hieman vähemmällä kuvailulla lukija olisi jaksanut keskittyä ja nauttia kuvauksista enemmän.
Valitettavasti kirja paikoitellen myös hieman tuntui junnaavan paikoillaan. Olin pyytänyt jotain melko kesyä dekkaria ja tämä oli sellainen. Jännitys ei missään vaiheessa tihkunut ilmassa eikä tarina suoranaisesti tiivistynyt sykähdyttävästi kohti loppua. Toisaalta, siitäkin huolimatta kirja piti niin paljon otteessaan, ettei sitä voinut jättää kesken. Halusin tietää, mitä todella oli tapahtunut! Loppu olikin osittain, mutta ei kokonaan yllättävä. Muistaakseni kesksin jossain sivulla 177, kuka oli murhaaja. Tähän vain liittyi muitakin juonen käänteitä, joita en osannut arvata, joten sen takia lopputulos ei ollut aivan päivänselvä ja kuitenkin sain hieman fiilistellä sitä, että olin osannut veikata näinkin oikein!
Koska sehän näissä dekkareissa eniten kiehtoo, että voi yrittää itsekin leikkiä rikostutkijaa ja veikata (yleensä lahjakkaasti pieleen) murhaajaa.
Kirja oli hyvä ja kivaa syyslukemista. Se ei ollut erinomainen tai tajunnan räjäyttävä, mutta rentouttavaa luettavaa sohvalla viltin alla. Kirja oli sen verran hyvä, että aloitin saman tien Leonin seuraavan kirjan lukemista, joten arviota siitä on tulossa tänne toivottavasti pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti