Nora Roberts - Rakkauden kynnyksellä

Minulla laahaa tällä hetkellä tämä blogi todella perässä sen suhteen, mitä olen jo ehtinyt lukea. Ilmeisesti olen vain kaiken keskellä unohtanut, etten ole muistanut lukemistani kirjoista tänne mitään raapustella. Joten. Palataan jonnekin viime vuoden loppuun, jolloin luin tämän Nora Robertsin Majatalo-sarjan toisen osan Rakkauden kynnyksellä.

Ihastuin tähän majatalo-sarjaan jo ensimmäisessä osassa ja toinen osa jatkoi samaa mielenkiintoista linjaa. Päähenkilöinä toimivat Avery ja Owen, kuten selvästi oli povattavissa jo ensimmäisen osan jälkeen. Avery on kiireinen nainen, joka pyörittää omaa ravintolaa ja on oikea energiapakkaus. Owen taas on tarkka listojen laatija, joka haluaa tehdä kaiken suunnitellusti. Avery ja Owen ovat olleet ystäviä jo pitkään ja tavallaan Owen on myös ollut Averyn ensimmäinen poikaystävä. Mitä siitä, että se tapahtui hänen ollessaan kuusi vuotias. Ensimmäisessä osassa alkaneet kummitustutkimukset jatkuvat!

Joo. Hyvä, kiva, viihdyttävä. Avery oli hauska hahmo, sopivan kaaottinen. Alunperin luulin pitäväni tästä toisesta osasta enemmän kuin ensimmäisestä, mutta jostain syystä (ehkä yllätysmomentin takia) Clairen ja Becketin tarina kolahti enemmän. Minähän siis vahingossa meinasin ensin alkaa lukemaan tätä toista osaa, ennen kuin tajusin, että Avaimet onneen, olikin ensimmäinen osa. Ehdin lukea molempien kirjojen takakannet  ennen oikeaan kirjaan päätymistä ja luulin pitkästyväni ensimmäisen osan parissa, mutta olin aivan totaalisen väärässä. 

Kuitenkin, tämä toinen osa oli hyvä ja sarja tuntuu taatulta Robertsilta. Hänen tuotannossaan on vaihtelua, mutta lähes aina olen pitänyt näistä trilogioista. Vaikka ne ovat usein hyvin samantapaisia (sisarukset, veljekset, ystävykset) ainoastaan pienin kontekstivariaatioin, niin nämä ovat sellaista pommin varmaan viihdykettä, joka nappaa mukaansa. Arki unohtuu, kun uppoaa rakkauden vaaleanpunaiseen höttömaailmaan. Tosin en usko, että kenenkään kannattaa rakentaa käsityksiään miehistä ja rakkaudesta Robertsin varaan, mutta ei kai kukaan niin nyt tekisikään? :D

Pidän siitä, että tässä sarjassa on koiria. Sympaattisia koiria. 

Olen sanonut tämän varmasti ennenkin, mutta tuntuu, että Robertseista on vaikea kirjoittaa tänne blogiin juurikaan mitään, koska tiedän aiempien Robertsien kohdalla sanoneeni jotakuinkin jo samat sanat! Mutta ei se mitään, satunnaiselle lukijalle voi olla iloa siitä, että selitän samat asiat kuitenkin joka kerta uudelleen.

Kieli on huoliteltua, käännöksestäkään ei tarttunut silmääni virheitä. Dialogi on sujuvaa, vaikka tietenkin paikoitellen tulee mietittyä, että ei kukaan oikeasti puhu noin. Hahmot ovat kauniita, komeita, aikaansaavia ja kevyestiä työnarkomaaneja sekä tietenkin menestyviä. On kauniit kodit ja ainakin osittain lämpimät perhesuhteet. Robertsille tyypillistä on, että jonkun hahmon ydinperhe on kuvaus tiiviistä ja lämpimästä perheestä. Ehkä jollain pienellä tragediatwistillä, kuten tässä sarjassa, kun Montgomeryn veljesten isä on kuollut.

Ei tarvita kuin sohvan nurkka, tämä kirja, sopivasti aikaa ja viihtyminen on todennäköistä. Jos siis tämän kategorian kirjoista tai lukemisesta ylipäätään pitää.

kuva

Ylämaan taika

Ylämaa-sarjan toinen osa Ylämaan taika kertoo Stephen Montgomerystä, jonka kuningas päättää naittaa skottinaiselle, joka on vielä klaaninsa päällikkö. Stephen epäilee, että vain hyvin miesmäinen nainen pystyy olemaan hurjan skottiklaanin päällikkö, eikä näin ollen odota avioliittoa innolla. Kun hän sitten tapaa morsiammensa Bronwynin, muuttaa hän kelkkaansa samantien. Stephen ei ole koskaan nähnyt yhtä kaunista naista ja Bronwyn suorastaan lumoaa hänet.

Harmi vain, että Stephen myöhästyi heidän häistään ja sai Bronwynin vihat ylleen. Sen lisäksi, että jo lähtökohtaisesti neito ei halua naida mitään englantilaista. Tämä onkin hyvä hetki Roger Chatworthille alkaa taivutella Bronwynia pikkusormensa ympärille - hänellä kun olisi käyttöä naisen maille. 

Nainen, joka on helposti lirkuteltavissa miehen sormen ympärille, mies, joka ei ymmärrä, että kauniilla naisella voi olla aivot. Näistä teemoista kirja lähtee liikkeelle. Lukijana jäin kyllä miettimään Bronwynin vaatimatonta odotusta, että Stephen muuttaa kaikki tapansa naiselle mieluisaksi ja muuttaa jopa aikapitkälti kokonaan omaa identiteettiään. Onhan se aika kärjistettyä, mutta sellaisiako me naiset sitten yleensä olemme? Odotamme miesten muuttuvan mielin määrin meidän toiveidemme mukaisesti, mutta emme tule itse edes puolta metriä vastaan? Toivottavasti ei sentään, vaikka pienemmässä mittakaavassa on ehkä joskus tullut sorruttua siihen.

Kirja saa paljon pisteitä Skotlannista sekä uskollisesta koirasta! Nämä ovat asioita, jotka vetoavat tämän lukijan sydämeen. ;)

Nopea lukuinen, viihdyttävä, paikoitellen hyvin ennalta arvattava ja toisaalta aika ennalta-arvaamaton. Välillä oikeasti tekisi mieli kyseenalaistaa, miten tämän sarjan naisten aivot toimivat. Jos itsestä jokin vaihtoehto tuntuisi loogiselta, niin voit olla varma, että tapahtuu juuri päinvastoin. Tässä sarjassa näköjään myös ylpeys on tärkeä teema. Ylpeyttään ei tule koskaan menettää ja sisulla mennään vaikka hammasta purren.

Ehkä kirja ei uponnut aivan samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, mutta kuitenkin mainiota loma luettavaa!

Jude Deverax - Ylämaan lupaus

Jude Deveraux on kuulunut suosikki kirjailijoihini jo kymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin oli epäloogisesti Ylämaa-sarjan viimeinen osa. Ehkä siinä oli vähän aukkoja paikotellen ja viittauksia, joita en tajunnut, mutta kiltisti luin kirjan alusta loppuun ja olin ihastunut. Keskiaikaista hömppäromantiikkaa! Juuri sellaista rentouttavaa aivot narikkaan luettavaa, mitä kaipaan.

Joululoman kunniaksi sitten kaivelin taas tätä sarjaa hyllystäni (kyllä, lemppari kirjat täytyy haalia omaksi) ja olo oli mukavan kotoisa, kun monien vuosien jälkeen aloin taas lukea Montgomeryn veljeksistä. Minulta on usein kysytty, miksi luen jo aiemmin lukemiani kirjoja uudelleen. Sen takia, että kirjat ovat kuin vanhat ystävät. Tuttuja, turvallisia ja lohdullisia. 

Ylämaa-sarjan ensimmäinen osa kertoo Gavin Montgomerysta, jonka ihastuksen kohde joutuu menemään naimisiin toisen miehen kanssa. Osittain ehkä jopa kostoksi, Gavin päättää naida Judith Revedounen. Gavin ei ole nähnyt tulevaa vaimoaan ennen vihkimistä, mutta olettaa tämän olevan pahansisuinen ja ruma eukko. Miksi muuten tyttö olisi pidetty koko ikänsä piilossa? Judith puolestaan on elämänsä aikana oppinut, että miehiin ei voi luottaa ja hän odottaa avioliitosta pelkkää kurjuutta.

Jos on koskaan lukenut tämän tyylisiä kirjoja, niin tasan tietää, minkälaisia juonen kuvioita on luvassa. On typeriä harhaan johdatettuja miehiä, jotka kuvittelevat tekevänsä oikein, on kiukuttelevia, oikuttelevia naisia, jotka eivät pidä komentelusta tai huolenpidosta ja on ilkeitä pahiksia, jotka yrittävät toiminnallaan tulla jatkuvasti pääparin väliin. 

Niin ja tietenkin on linnoja, pukuja ja siistitty keskiaikainen miljöö!

Kyllähän kirja saa aina säännöllisesti huokailemaan päähahmojen typeryyden takia, mutta toisaalta juuri sen takia kirja on viihdyttävä. Se ei kosketa lähellekään omaa elämääni, se on kärjistetty ja huvittava, jossa naiset ovat kauniita ja miehet komeita. Minä en halua lukea kurjuudesta, ahdistuksesta ja pelosta, koska sitä riittää todellisessa maailmassa aivan tarpeeksi. Kirjat ovat hyvä paikka hakea välimatkaa arkeen.

Kuvitukseksi valitsin juuri se vanha kansikuva, jotka omassa painoksessani on!