Nora Roberts - Avaimet onneen

Kaipasin vain jotain kivaa simppeliä luettavaa ja kun sain edellisen Robertsin loppuun, niin muistelin, että muutakin uudempaa tuotantoa on olemassa. Muistelisin joskus lukeneeni tämän Boonsboron majatalo-sarjan ensimmäisen osan, eli Avaimet onneen takakannen ja tuumanneeni, että ei nappaa. Nyt sitten varasin kerralla tämän ensimmäisen ja toisen osan. Takakansien perusteella oletin toisen osan olevan kiinnostavampi ja päätin vain lukea tämän ensimmäisen osan altapois.

Paitsi että onnistuin jotenkin vahingossa aivan koukuttumaan tähän ensimmäiseen osaan ja parempi puoliskoni joutui nyt todella toteamaan, mitä tarkoittaa, kun minä luen. Silloin minulle ei pidä puhua, eikä minua saa häiritä, tai no saa yrittää, mutta vastareaktio voi olla mitä vain. Saattaa olla, etten todellakaan reagoi mitenkään, koska en edes kuule minulle puhuttavan tai jos kuulen, niin napautan, että anna minun lukea. 

Kirja kertoo melko perinteisen Roberts-juonikuvion. On Beckett, joka on ollut ihastunut Claireen jo teini-ikäisestä saakka. On Claire, joka on jäänyt nuorena kolmen lapsen kanssa leskeksi, kun hänen miehensä kuoli sodassa (=urhoollinen sankarikuolema). Nyt nämä ihmiset taas kohtaavat kotikaupungissaan ja päätyvät entistä enemmän tekemisiin yhdessä. Mihinkäs tämä sitten johtaakaan? Tarina on kudottu majatalon rakennusprojektin ympärille. 

Miksi pidin tästä kirjasta? No koska siinä oli sisustusjuttuja! Majatalon sisustamista. Vaikka välillä oli ehkä vähän haastava saada kiinni, millaisia majatalon huoneet oikeasti olivat ja monet sisustusratkaisut tuntuivat hyvin jenkkiläiseltä (itsehän arvostan melko skandinaavista sisustustyyliä), niin silti! Lisäksi päähahmot Claire ja Beckett olivat mukavia. Sellaisella kaverillisella tavalla. Mukavia ja kivoja. Ehkä tähän oli jokunen juonikuvio lisätty vähän päälleliimattuna, mutta eipä sekään minua haitannut. Minä viihdyin.

Kun on kiireinen ihminen, niin lukukokemukselta odottaa nimenomaan viihdyttävyyttä ja rentoutumista. Ei mitään sivistystä lisäävää tai syviä ajatuksia herättäviä kokemuksia. Miljöönä kotoisan turvallinen pikkukaupunki on miellyttävä. Muutenkaan tämä kirja ei ärsyttänyt minua ja se vain oli very nice. 

Plussaa kummituksesta! Se on aivan överi ja juuri sen takia niin kiva. 

Nyt vain pitäisi kehitellä aikaa lukea seuraava osa, jota kohtaan suhtaudun nyt hieman epäluuloisesti, koska pidin ensimmäisestä osasta. Yleensä toiset osat ovan aina vähän mahalaskuja.

Pakko kyllä vielä lopuksi sanoa, että Robertsin kirjojen kannet näyttävät aina samalta ja ovat sen takia todella mielikuvituksettomia. Sen takia niihin ei oikeastaan enää kiinnitä mitään huomiota.

kuva